Reviews

Finnish Music Quarterly 1/2018 | Amanda Kauranne
A joyous take on the entire history of folk music
in Reviews

”If I had to choose one recording to preserve for the future or to send off to space in order to illustrate humankind’s history and humaneness, this album would get my vote.”

Harmonium and harmonica player Eero Grundström and five-string violin and nyckelharpa wizard Emilia Lajunen first joined forces for their gold-selling double album Pelimannit/Hiljainen haltioituminen, which made a clear distinction between traditional pelimanni music and archaic kantele and jouhikko tunes. The duo’s new album Korpin marssi, however, explores the contact points between these two traditions and the common journey of dance rhythms and the concept of long aesthetics. As such, the new album contributes perhaps even more to the slowly changing history of folk music, which continues to live in the hands of today’s musicians.

The album provides quite a physical listening experience: starting from the earthy opening sounds, the listener feels a metaphoric punch to the gut, getting a strong message that this music will not bow to anyone, even though the clever, nuanced and even delicate arrangements have in actual fact been drawn from all possible genres, including classical music. The dance tunes, from the solemn minuets to the jaunty maanitus tunes on the kantele, positively force you to bounce along. Several tracks even made me laugh out loud when the insightful arrangements, the joy of playing and the musicians’ way of seizing the moment came right through to the listener.

If I had to choose one recording to preserve for the future or to send off to space in order to illustrate humankind’s history and humaneness, this album would get my vote.

JUURI & JUURI: Korpin marssi [March of the Raven]
Emilia Lajunen – five-string violin, nyckelharpa
Eero Grundström – harmonium, harmonica

Nordic Notes NN115

Translation: Hanna-Mari Latham


Le Canard Folk
Juuri & Juuri : Korpin Marssi (Nordic Notes NN115)

“La marche du corbeau” est le titre du second album de ce groupe finlandais fondé en 2003 par deux musiciens folk professionnels : Eero Grandström, principal rénovateur du jeu de l’harmonium finlandais, réputé pour son style percussif et l’utilisation (mesurée) de l’éelectronique; il est aussi joueur d’harmonica renommé, membre du quarter d’harmonicas Sväng. Et Emilia Lajunen, avec un style puissant au violon à cinq cordes er au nyckelharpa. Les deux complices chantent également, et puisent le gros de leur répertoire dans la musique traditionnelle, principalement des menuets et des polkas. Vous pourriez imaginer des menuets délicats, mais l’harmonica explose de grondements dans les “Stockholmsmenuetten”! Original sans exagérer les effets de manche, le duo a de quoi attirer beaucoup d’auditeurs curieux (www.nordic-notes.de, distr.ClearSpot).


 

Helsingin Sanomat | Kulttuuri    |   Teatteriarvostelu

Pelokas piru ja Kylli-tädin muisto löytyvät Seurasaaresta – Mytty-iltamissa yhdistyy kansanmusiikki ja nukketeatteri

Esitys ei ole juonellinen, vaan koostuu erillisistä numeroista.

Jussi Tossavainen Julkaistu: 8.7. 15:55 , Päivitetty: 8.7. 17:52

Nukketeatteri

Mytty-iltamat. Ohjaus Elina Lajunen, musiikki Emilia Lajunen, esiintyjät Emilia Lajunen ja Roosa Halme, nuket Heini Maaranen. Seurasaaren Antintalo.

NIMI ei aina ole enne. Eivät menneet myttyyn nämä iltamat, vaikka esityksen nimi sitä enteilisikin. Sanaleikillä pelataan nukketeatteriohjaaja Elina Lajusen suunnittelemassa ja käsikirjoittamassa iloisessa koko perheen esityksessä. Lauantaina helteinen sää suosi Seurasaaren idyllisessä miljöössä kansanmusiikkia ja nukketeatteria yhdistävää hupsuttelua.

Iltamat on varsin osuva määritelmä, koska juttu ei ole juonellinen kokonaisuus, vaan iltamien tapaan se koostuu erillisistä numeroista. Ja tietysti ”lopuksi tunti tanssia” eli yleisökin saa osallistua, jos haluaa.

Emilia Lajusen ja Roosa Halmeen muodostama mainio pelimanniduo Mytty soittaa viisikielistä viulua, haitaria, nyckelharpaa eli avainviulua ja vaikka lusikoita. Ja laulaa. Kansanmusiikin poljento kuljettaa numeroita. Eivätkä ihan vähäisiä ole aiheet – maailman luomisesta lähdetään, kuten monissa mytologioissa ja eepoksissa.

MUUSIKOT ovat myös nukketeatteritaitureita. Esityksessä ei nähdä perinteisiä nukkeja tai marionetteja. Mikä vain kelpaa materiaaliksi, vaikka esiintyjän oma keho. Kun paljas polvi saa viikset, siitä tuleekin ihmisen pää ja kasvot.

Mytty-iltamat näyttää nukketeatterin monet mahdollisuudet. Kun luovuus päästetään valloilleen, voi arkisissakin esineissä nähdä aivan jotain muuta kuin normaalisti. Kenkä ja huivi muodostavat yhdessä ennustajaeukon, joka povaa katsojien kengistä.

Niin ikään instrumentteja käytetään luovasti ja muutenkin kuin perinteisellä tavalla soittamalla. Nukketeatterin ja musiikin yhdistelmä saattaa olla ovela tapa nostaa kansanmusiikki kunniaan aikuisten parissa ja tehdä sitä tutuksi lapsille.

REILUUN puoleen tuntiin on mahdutettu paljon niin nukketeatterin keinoja kuin folklorea. Jälkimmäisessä piru on aina ollut suosittu hahmo. Tässäkin vipeltää sellainen, mutta punakasvoinen paholainen ei ole kirkkaassa auringonpaisteessa lainkaan pelottava, varsinkin kun piruparka sattuu olemaan itse ujo ja pelokas.

Taulun avulla esitetty perinteisiin kettu ja jänis -tarinoihin perustuva ”kuvaelma” tuo etäisesti mieleen ammoiset satujen kertojat ja kuvittajat Tupuna Vaissin ja Kylli-tädin television historiasta.

En tiedä, onko sellaista termiä kuin nykynukketeatteri, mutta tämä jos mikä voisi olla sellaista. Vaikka mitäpä suotta kaikkea lokeroimaan ja ahtamaan määritelmien sisään. Tärkeintä on tekemisen palo.

 


Songlines October 2013 | Fiona Talkington
Juuri & Juuri: Fiddlers / Quiet Rapture Ääniä AANIA 23 A/B

Juuri Service

I love Juuri & Juuri. I love the honesty of their music, their passion for their love heritage, I love their beautiful, sparkling playing and I love the way that listening to their music makes me feel like I’ve been dancing for hours and hours into the Finnish midsummer nights. The duo consists of fiddler and singer Emilia Lajunen and Eero Grundström, who you might know from maverick harmonica quartet Sväng, contributing harmonium and vocals. The folk dance tunes ofn the first CD, Fiddlers, make a brilliant showcase of Finnish old-time and traditional music, and there’s a stunning wedding polska by the nyckelharpa player Olov Johansson (from the Swedish band Väsen). The second CD, Quiet Rapture, is a tribute to eminent Finnish folk song collector AO Väisänen, who passed away in 1969, bringing together melodies he collected – some for kantele (zither), some originally for jouhikko (lyre) and some shepherd tunes. It was a musical challenge for them to translate these melodies to their own instruments without losing the original spririt. They’ve set themselves challenges, but their commitment, imagination and superb musicianship has enabled them to share their tradition and offer something different to a brand new audience.


LIRA 4 / 2013 | Bengt Edqvist
Juuri & Juuri: Pelimannit / Hiljainen haltioituminen

FINSK FOLKMUSIK. Det finns tusen sjöar i Finland fick jag lära mig i skolan. Och det är en chans på tusen att det kommer någon bättre skiva i år med sättningen femsträngad fiol och tramporgel (sång, munspel och nyckelharpa också) än Juuri & Juuris, det vill säga Emilia Lajunen på fiol och Eero Grundström på tramporgel. Skivan kommer att hamna på samma hylla som mina andra favorit-dubbelskivor såsom Evert Taubes I våra hjärtan, The Kinks Preservation act II och Jethro Tulls Living in the past.

Lika kluven som den sistnämnda är Juuri & Juuris men det funkar även här. Första skivan är riktigt lättlyssnad med finska folklåtar och en svensk. Det är välspelat, ganska muntert och svängigt. Lite Wienklassiskt låter fiolen i tonen emellanåt, medan Grundström till och med använder ham-mondorgelteknik bland andra sätt att spela tramporgel.

Skiva två är finska kantelelåtar tolkade på den mycket okomplicerade lilla portabla tramporgeln, munspel och fiol. Låtarna är långa och mycket minimalistiska och spelet ekvilibristiskt, fartfyllt och spännande. De två instrumentalisterna verkar leva i någon slags symbios där det ibland är svårt att skilja på vilket instrument som är vilket och detta är ju också oerhört imponerande. Det är djärvt, fantasifullt, engagerande och svängigt. I näst sista låten Brisatka vill jag brista ut i ett ”PERKELE!”. Årets skiva helt enkelt.


fRoots 364 | Andrew Cronshaw
Juuri & Juuri: Fiddlers / Quiet Rapture Ääniä AANIA 23 A/B

A double album by Finns Emilia Lajunen and Eero Grundström, who have been playing together for a decade alongside other projects such as Grundström in Sväng and both in Spontaani Vire.

One disc, Hiljainen Haltioituminen (Quiet Rapture), is duet arrangements by Lajunen on fiddle or nyckelharpa and Grundström on harmonium or harmonica of material from two books of folk music collector AO Väisänen’s early 20th Century field-transcriptions from solo players of kantele (in this case mostly not the iconic five-string version, but larger with ten to thirty strings), three string jouhikko (bowed lyre), and shepherd’s flutes or animal horns.

They dig deep into the possibilities of the material, which isn’t so much tunes with beginning, middle and end but slices of the music-making of particular solo musicians playing to amuse themselves and perhaps those around them. The disc peaks with a gorgeous, serenity-inducing nine-minute interpretation of an Ingrian lullaby in which they also borrow harmonically from Shostakovich.

While the music on Quiet Rapture has its original instrumentation and roots in an archaic layer of European musical culture, the other disc deals with material with a much shorter history: the Finnish manifestations of dance musical forms that spread across Europe over the last two or three centuries, developing instrumental styles where they took root. The tunes on Pelimannit (Fiddlers) come mostly from the repertoires of now- deceased 20th Century fiddlers, plus a sung wedding hymn, a “pitch-black suicidal” song learnt from Finnish Roma singer Hilja Grön- fors and a Swedish wedding polska by Väsen’s Olov Johansson with Roger Tallroth’s guitar accompaniment reworked for harmonium.

Their arranging and playing is very fine indeed. Their mission statement on the book- let notes, though, is a tad contentious. “To counterbalance the usual pop-ified folk, we wanted to go to the roots of the tunes to find the power in them. We can’t jump into the boots of a fiddler from a century ago, but we can resist making an arrangement even before playing out the original music.” OK, fine, but they add “We recorded this album in a way that the cover could say ‘No pop music added’”.

“The usual pop-ified folk”? Hard to dis- cern substantial or all-pervading evidence of current mainstream pop on the Finnish folk scene; and they themselves jokingly acknowledge in the note to a Viljami Niit- tykoski tune, “We have upper crust people hiding under our folksy appearance. This bourgeois tinge nevertheless won’t stop us from using some Hammond tone clusters”. Have cake, will also eat?

Good cake, though.


fRoots January / February 2013
Emilia Lajunen Turkoosi Polkupyörä – Turquoise Bicycle (Texicalli TEXCD 117)

A very fine, creative fiddler, strong in a slew of line-ups on Finland’s current scene such as Spontaani Vire, Piia Kleemola & Co, Kirjava Lintu and Suo, here solo on five-string fiddle, which can plunge deep into muscular viola range, and nyckelharpa, in inventive developments of traditional tunes and songs (though her singing is less impressive than her fiddling).


LIRA 2 / 2013 | Jimmy Ginsby
Emilia Lajunen Turkoosi Polkupyöra – Turquoise Bicycle (Texicalli TEXCD 117)

FOLKMUSIK. Finska Emilia Lajunen, född 1979, har studerat både vid Sibelius-akademin och Musikhögskolan i Stockholm. Hon har vunnit priser samt varit lärare i fiolspel på Sibelius-Akademins folkmusiklinje.

Min första tanke var: Shit, pommes frites! Vilken kraft, vilken attack! Man blir nästan mörkrädd, fast på ett bra sätt, om det nu är möjligt, Hon spelar femsträngad fiol, nyckelharpa samt sjunger. Attacken använder hon även när hon spelar nyckelharpa, vilket man som svensk inte är så van vid.

Att hon har en femsträngad fiol märker man i det låga registret vilket ger lite ovana klanger. På flera spår sjunger hon och spelar fiol samtidigt. Detta har hon utvecklat långt och det är väldigt spännande att lyssna till. Materialet är i stort sett traditionellt, låtar och sånger. Samtidigt känns det märkligt fräscht och modernt. Hon har kallats en urban folkmusiker, vilket är en bra karaktäristik. En höjdarplatta!


Hufvudstadsbladet 1.2.2012 | Tove Djubsjöbacka

Emilia Lajunen har man redan länge sett och hört i diverse fina band (Spontaani Vire, Suo, Juuri & Juuri …) men hennes solodebut är en rejäl profilhöjare. Det kunde man i och för sig gissa redan i samband med hennes ambitiösa debutkonsert, som hon som en av ytterst få folkmusiker höll för ett par år sedan.

Huvudinstrumentet är femsträngad violin, vilket ger extra drama i låga registret, samt nyckelharpa. Lajunen har också en sympatisk sångröst, rätt skarp till klangen och mycket rakt på sak. Hon ackompanjerar sig själv på violin, låter violinen brodera ut dynamiken och därmed stärka sångens innehåll.

Sångrepertoaren är ytterst välvald, de tre långa sångnumren är sinsemellan helt olika. Renttulassa är en helvild mördarhistoria, medan Kirkkovene visserligen också handlar om ond, bråd död, men med en nästan sakral ton. Skivans stora överraskning blir Luojan luomaa, en över tio minuter lång runosångsekvens. Lajunen målar upp fina stämningar med stämningsfull sång och passande rytmiska friheter. Violinen som ackompanjerande instrument känns här ny och fräsch.

Som violinist bugar Lajunen djupt mot de gamla spelmännen och hyser ett starkt intresse för de äldre generationernas originella spelstilar. Jämfört med de andra violinisterna i sin generation har hon den tydligaste spelmansstilen – det klingar personligt och hon är inte rädd för grövre tag. En tajt stråkhand fixar det dansanta galant. För ett klassiskt öra tar det kanske tid att vänja sig vid denna klang, det låter annorlunda.

Dramatiskt temperament

Lajunen har ett dramatiskt musikertemperament, till exempel inledande Mollipolska kastar sig ut i vilda tempon och fraseringar, också låtarna med nyckelharpa tar modigt ut svängarna. Iivanat blir ett spännande nummer – kantelemusik arrangerad för violin, vilket man inte skulle gissa!

Intressant att se vart vägen bär för Lajunen. Säkert är att vi behöver starka gestalter för att föra vidare kunskapen om gamla spelmansstilar, och här kan hon verkligen göra en insats.

Nämnas bör att professor Heikki Laitinen vid Konsta Jylhä-tävlingen i somras var närmast lyrisk över att någon verkligen känner till och utövar närmast utdöda spelstilar som Antti Vesterinens.

Folkmusikviolinen löper i dag emellanåt risk att bli alltför homogen till spelstilen. Hur det gick i tävlingen? Lajunen vann första pris i den traditionella klassen.


Helsingin Sanomat 1.2.2012 | Mari Koppinen
Viulisti Pilli-Hermannin ja kumppanien jäljillä

Viulisti Emilia Lajunen on poiminut ensimmäiselle soololevylleen materiaalia kotiseutunsa Keski-Suomen perinnesävelistöstä. Jopa oma suku on vedetty mukaan: mukana on Lajusen isoisän isoisän Herman Saxbergin karmaisevia arkkiveisuja, joita Lajunen laulaa itseään viisikielisellä viulullaan säestäen. ”Pilli-Hermanni” oli Keuruulla tunnettu juoppo, laiskuri ja pelimanni.

Mutta olisi tyylikäs levy kantanut pelkän sooloviulun varassakin, niin nautittavaa soitto on. Ihan kuin kuuntelisi klassisen viulistin upeasointista ja teknisesti moitteetonta soittoa. Tässä vain on iloa ja svengiä paljon normaalia enemmän. Ja sitä Pilli-Hermannin renttumeininkiä.


Keskisuomalainen 21.2.2012 | Aapo Siippainen
Emilia Lajunen – Turkoosi polkupyörä

Viulisti Emilia Lajunen (s. 1979) nousi viimeistään viime kesänä Suomen kiitetyimpien kansanmuusikkojen joukkoon, kun hän voitti Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla Konsta Jylhä -kilpailun perinteisen sarjan.

Lajusen erinomaisuudesta ei ole epäselvyyttä. Kuulin häntä tietoisesti ensimmäisen kerran viime vuonna ilmestyneellä Suo-yhtyeen levyllä. Yhtyeen musiikki oli keskinkertaista, mutta Lajusen lahjakkuus ja tyyli erottuivat selvästi. Suon levy sai janoamaan Emilia Lajusen soololevyä, joka on nyt valmis.

Helsinkiläinen Lajunen on asunut nuoruutensa Suolahdella. Hänen juurensa ovat Keuruulla, jossa muusikko on kiertänyt tutustumassa sukunsa paikkoihin. Keuruun seudulta on ammennettu paljon aiheita Turkoosi polkupyörä -levylle.

Kappaleiden yhdeksi päähenkilöksi nousee Pilli-Hermanni eli Herman Saxberg (1830-1909), joka oli Emilia Lajusen isoisän isoisä. Lajunen esittelee hänet levyn kansilehdessä juoppona, laiskurina, rikollisena – tunnettuna keuruulaisena pelimannina.

Turkoosi polkupyörä alkaa räväkällä Mollipolskalla. Kirjavan räiskyvässä kappaleessa on uhmaa, kauneutta ja rockin vaarallisuutta. Tämän kappaleen perusteella olin sijoittamassa koko levyä samaan riviin Senni Eskelisen Stringpurée bandin kanssa, joka yhdistää kansanmusiikkia ja progea.

Toisessa kappaleessa Renttulassa, tyyli muuttuu kuitenkin arkaaisemmaksi, jopa harmittomaksi, kunnes höristän korviani. Heti ensimmäisessä lauseessa tapahtuu murha. Kappaleen runoillut Pilli-Hermanni päästetään irti. Musta huumori kukkii.

Emilia Lajunen soittaa levyllään 5-kielistä viulua ja ruotsalaista avainviulua, joiden soittoa hän opettaa Sibelius-Akatemiassa. Lisäksi hän laulaa. Yhtä kappaletta lukuun ottamatta laulu ja soitto on äänitetty yhtä aikaa, joka tuo levylle vahvan live-tunnelman. Tyyli korostaa myös Lajusen osaamista.

Vaikka Lajunen on levyllä yksin, on hänellä takanaan korkeammat voimat. Arkistonauhoja kuuntelemalla ja arkkiveisuihin tutustumalla hän on loihtinut esiin väkevän gallerian keskisuomalaista elämänmenoa viimevuosisadoilta. Traagisten kappaleiden lisäksi levyllä on myös kevyempää kuten Vanha varpunen ja Wiitasaaren morsiuspolska eli Satiainen.

Lajunen on aiheiseensa uppoutunut sekä hullaantunut – ja se kuuluu. Perinteitä ja omaa näkemystä yhdistämällä on syntynyt erinomainen levy.

Viimeinen kappale on Lajusen kokonaan itsensä kirjoittama Turkoosi polkupyörä. Polskan hän on omistanut Helsingin kauneimmalle fiksipolkupyörälle. Vaikka biisi ei yllä levyn muiden sävellysten tasolle, saa se janoamaan Lajusen musiikkia yhä enemmän.


Helsingin Sanomat 12.7.2011
Konsta Jylhä -pelimannikilpailun voittivat Emilia Lajunen ja Eero Grundström

Konsta Jylhä -pelimannikilpailun voittivat tänä vuonna Emilia Lajunen ja Eero Grundström. Kilpailu käytiin nyt toisen kerran Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yhteydessä.

Lajunen voitti perinteisen sarjan ja sijoittui vapaassa sarjassa kolmanneksi. Grundström puolestaan voitti vapaan sarjan ja tuli toiseksi perinteisessä sarjassa.

Konsta Jylhä -kilpailu käytiin tänä vuonna soolokilpailuna perinteisin pelimannisoittimin. Tuomaristo korosti, että soolosoitto on kansanmusiikissa olennainen elementti – suorastaan sydän ja ydin. Ensi vuonna vuorossa on yhtyekilpailu. ”


Suur-Keuruu 1.7.2011 | Heidi Toljander
Pilli-Hermannilla oli paljon sanottavaa

Keuruun vanhassa kirkossa kajahti pelimannimusiikki torstai-iltana. Pilli-Hermannin, eli Herman Saxbergin arkkiveisuja esittivät Emilia Lajunen (viulu, laulu), Eero Turkka (laulu), Eero Grundström (harmooni, huuliharppu, laulu) sekä Sami Kurppa (klarinetti, laulu). Yhtyeen jäsenet ovat kaikki Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta opiskelevia ja valmistuneita. He vaikuttavat monissa muissa yhtyeissä, kuten Spontaani Vire.

Kokoonpanon ohjelmisto koostui Pilli-Hermannin 1800-luvulla kirjoittamista arkkiveisuista. Hän oli myös klarinetisti, maankuulu rosvo sekä aikansa skandaalinkäryinen julkkis. Pilli-Hermanni oli kotoisin Keuruulta, ja hänen tekstinsä sijoittuivat näille seuduille. Hän käsitteli paikallisten ihmisen elämää, ottaen kuitenkin kantaa myös 1800-luvulla niin Suomessa kuin ulkomaillakin sattuneisiin tapahtumiin.

Laulut olivat pieniä tarinoita, joissa hän monesti itsekin seikkaili. Kappaleessa Lammassillan korvassa Pilli-Hermannia syytettiin viinojen varastamisesta vaikka hän oli syytön tapahtuneeseen. Tarina päätyi laulun muotoon.

Kappaleet olivat pääasiassa alkuperäisen sävelen mukaisia, mutta osaan kappaleista yhtye oli tehnyt sävellykset sekä sovitukset uudelleen.

Kulkurin elämää viettänyt kirjoittaja ei sanojaan säästellyt: Vaikka laulut olivat omalla tavallaan hilpeitä, olivat veisujen aiheet synkkiä, jopa julmia. Aihepiirit liikkuivat Pilli-Hermannin lempiaiheissa, joita hän silloin halusi nostaa esille tarkasteltavaksi lähemmin. Miekkonen muun muassa ilmaisi ajatuksensa kieltolaista, sodasta ja viinan juonnista. Valitettavasti siihen aikaan sananvapaus ei ollut mikään itsestäänselvyys, joten tällaiset tarinat liikkuivat vain Pilli-Hermannin kaltaisten arkkiveisujen tekijöiden ja laulajien mukana paikasta toiseen.

Vanhassa kirkossa esitetty ohjelma oli tulos Emilia Lajusen tutkimustyöstä, jota hän teki selvittääkseen Herman Saxbergin taustoja sekä etsiäkseen kirjoihin ja arkistoihin piilotettuja runoja ynnä tarinoita.

Tunnelma oli koko konsertin ajan vapautunut ja rento, huolimatta siitä miten vakavia asioita laulut lopulta käsittelivätkään. Monet varmasti tunnistivat lauluissa mainittuja paikkoja täältä Keuruulta. Yleisö yltyi raikuviin aplodeihin konsertin päätyttyä, ja varmasti monien korvissa soivat lyyriset ja runolliset kappaleet vielä konsertin jälkeenkin. 


Hufvudstadsbladet 8.3.2015 | Tove Djupsjöbacka
Musikrecension: Innerliga galenskaper

Den som var på plats i Musikhuset i lördags fick sig både en ytterst njutbar konsertupplevelse och en funderare kring många kärnfrågor om hur folkmusiken har tett sig förut och hur den ter sig i dag.

De fjorton medverkande folkmusikerna rörde sig på en oerhört bred skala. Konserten berättade om händelser på 1890-talet samtidigt som den definitivt hörde hemma i år 2015 – djupa kunskaper i historia och tradition kombinerades med en rejäl portion kreativ galenskap och medvetande om hur världen ser ut nu. Uttrycket varierade från lyriska viskningar till vilda skrik, och även det sceniska uttrycket tycktes vara något alldeles självklart för musikerna. Extra glad var jag över det faktum att det hela inte var prydligt och renslipat, utan fullt av smuts under naglarna, vågade intonationsslängar och vildhet…

…Av instrumentalinsatserna fastnade jag speciellt för Emilia Lajunens fantastiskt intensiva spel på femsträngad violin och nyckelharpa, stundvis dessutom kombinerad med suggestiv dans!