Doctoral thesis

Emilia Lajusen taiteellisen tohtorintutkinnon otsikko Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteilijakoulutuksessa on ”Kylällinen riivattuja pelimanneja – Tanssi ja teatteri musiikillisen ilmaisun laajentajina”. Lajunen tutkii ja testaa kuinka laajentaa musiikillista ilmaisua tanssin ja teatterin avulla. Tutkintoon kuuluu viisi konserttia ja kirjallinen työ. Ensimmäinen konsertti ”Artjamei -riitit ja liike” esitettiin maaliskuussa 2017 Black Boxissa Helsingin Musiikkitalossa. Toinen konsertti koostui kahdesta osasta, joista ensimmäinen oli yhdessä VäkeväKollektiivin kanssa valmistettu Katrillia Kahdessa ajassa. Teos sai ensi-iltansa Kajaanissa Routa Companylla ja esitettiin Musiikkitalon Black Boxissa huhtikuussa 2018. Kesän 2018 juhannusaattona sai ensi-iltansa kansanmusiikkiin ja nukketeatteriin keskittyvä Mytty-iltamat, toisen konsertin toinen puolikas. Mytty-iltamat ohjasi ja käsikirjoitti ohjaaja Elina Lajunen. Lajusen kolmas konsertti ”Vainaan perua” on suunnitelmissa vuoden 2019 lopulle.

Musiikillisesti, viulistina, avainviulistina ja laulajana, Lajunen keskittyy jatkotutkintokonserteissaan kansanmusiikin vanhemman perinteen ja pelimannimusiikin yhdistelmiin sekä niiden murrokseen, jota ei aiemmin ole keskitetysti käytetty taiteellisena materiaalina.

Keskeistä taiteellisessa tutkimuksessa on silti uuden taiteen luominen tanssin avulla ja perinteen pohjalta.

Kansantanssissa liike muodostaa musiikille rytmin. Tanssi on pelimannille syy soittaa, ja yhteys tanssiin vaikuttaa soittoon. On harmi, että kansantanssiin liittyy yhä mielikuvia ankeasta autenttisuudesta ja jäykistä sukupuolirooleista, ja on harmi, että nykykansanmusiikin suhde tanssiin on ohut, vaikkakin salliva. Tanssilla, liikkeellä ja näyttämöllisyydellä ilmaiseva muusikko luo perinteisen yhteyden uudeksi.

Sekä tanssin että musiikin suhteen Lajusen taiteellinen tutkinto pohjautuu vahvasti perinteelle. Suomalainen nykykansanmusiikki on menettämässä identiteettiään, koska se etsii vaikutteita omasta ajastamme, ympäriltään. Vanhasta perinteestä innoittuminen synnyttää omaleimaisempaa uutta. Arkistoista innoittuminen ei ole kopiointia vaan henkilökohtaisen näkemyksen muodostamista. Arkistomateriaali elää vain soittamalla se yhteyteen nykypäivän kanssa, ja yhteyden luominen vaatii mielikuvitusta. Tutkinnossaan Lajunen sovittaa, säveltää ja muokkaa perinnemateriaalia, mutta aina tietoisena sen yksityiskohdista, omasta arvosta ja merkityksestä nykyajalle.