Taiteellisen tohtorintutkintoni otsikko Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteilijakoulutuksessa on ”Kylällinen riivattuja pelimanneja – Tanssi ja teatteri musiikillisen ilmaisun laajentajina”. Tutkin ja testaan kuinka laajennan musiikillista ilmaisua tanssin ja teatterin avulla. Tutkintoon kuuluu konserttisarja ja kirjallinen työ. Ensimmäinen konsertti ”Artjamei -riitit ja liike” esitettiin maaliskuussa 2017 Black Boxissa Helsingin Musiikkitalossa. Toinen konsertti oli VäkeväKollektiivin kanssa valmistettu Katrillia Kahdessa ajassa. Teos sai ensi-iltansa Kajaanissa Routa Companylla ja esitettiin Musiikkitalon Black Boxissa huhtikuussa 2018. Kesän 2018 juhannusaattona sai ensi-iltansa kansanmusiikkiin ja nukketeatteriin keskittyvä Mytty-iltamat. Iltamat ohjasi ja käsikirjoitti ohjaaja Elina Lajunen. Seuraavaa jatkotutkintokonserttia ”Vainaan perua” valmistellaan parhaillaan yhdessä työryhmänä muusikko Eero Grundströmin ja koreografi Marjo Kuuselan kanssa.

Musiikillisesti, viulistina, avainviulistina ja laulajana keskityn jatkotutkintokonserteissani kansanmusiikin vanhemman perinteen ja pelimannimusiikin yhdistelmiin sekä niiden murrokseen, jota ei aiemmin ole keskitetysti käytetty taiteellisena materiaalina.

Keskeistä taiteellisessa tutkimuksessa on silti uuden taiteen luominen tanssin avulla ja perinteen pohjalta.

Kansantanssissa liike muodostaa musiikille rytmin. Tanssi on pelimannille syy soittaa, ja yhteys tanssiin vaikuttaa soittoon. On harmi, että kansantanssiin liittyy yhä mielikuvia ankeasta autenttisuudesta ja jäykistä sukupuolirooleista, ja on harmi, että nykykansanmusiikin suhde tanssiin on ohut, vaikkakin salliva. Tanssilla, liikkeellä ja näyttämöllisyydellä ilmaiseva muusikko luo perinteisen yhteyden uudeksi.

Sekä tanssin että musiikin suhteen taiteellinen tutkinto pohjautuu vahvasti perinteelle. Suomalainen nykykansanmusiikki on menettämässä identiteettiään, koska se etsii vaikutteita omasta ajastamme, ympäriltään. Vanhasta perinteestä innoittuminen synnyttää omaleimaisempaa uutta. Arkistoista innoittuminen ei ole kopiointia vaan henkilökohtaisen näkemyksen muodostamista. Arkistomateriaali elää vain soittamalla se yhteyteen nykypäivän kanssa, ja yhteyden luominen vaatii mielikuvitusta. Taiteellisessa työssäni sovitan, sävellän ja muokkaan perinnemateriaalia, mutta aina tietoisena sen yksityiskohdista, omasta arvosta ja merkityksestä nykyajalle.